ensimmäistä kertaa sitten marraskuun saatiin pohjoisrantaa hölkätä plusasteissa. alkuun oli oikein mukava tunnelma kun oli lämmintä ja aurinkokin yritti paistella. venäläisturisteja ja pilkkijöitä oli runsaasti liikenteessä. mutta viidennen kierroksen jälkeen alkoi joka puolella litisevä loska harmittamaan. edellispäivänä satanut räntä oli kivasti kuitenkin pehmittänyt jään pois, joten tappoliukasta ei ollut. ja ihan paikka paikoin oli sula maakin näkyvissä. mutta ei se parempaa tulosta tuonut,  olin mikkelin timoa kaksi askelta eli sekunnin edellä maalissa, 4.36.43.

mökillä oli lintuludalla sunnuntaina kuhinaa: mustarastas ja tiaisia (tali-, sini-, hömö-, kuusi- ja töyhtötiaisia). kolme viimeistä kuvissa alla, kuvat kotoisin birdlife finlandin sivuilta http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/