iso-britannian kuningashuoneessa vietettiin häitä perjantaina. william diananpoika nai morsionsa. tapauksen kunniaksi juoksin vappumaratonin tiara päässä. en kerennyt tiimariin, joten piti tyytyä hesarista leikattuun, kontaktimuvilla päällystettyyn kuvatukseen. jätin peruukin kotiin, sillä tiaran kanssa se olisi hiostanut miljoonakertaisesti. toin rusinalaatikkoon rusinoiden seuraksi englanninlakua. se hävisi kovaa tahtia eli kyseessä lienee warsin oiwa tankkauseväs *vink, vink*.

pääsiäisen lämmöstä ei ollut tietoakaan ja kiireisimmän ryhmän startissa kahdeksan pintaan oli puistattavan kylmä. takki pysyi päällä kaksi kierrosta, vasta sitten pystyi riisumaan mekon näkyviin. olin lähtöhetkellä tappoväsynyt eikä meno siitä sutjakoitunut yhtään. käpytikkoja oli tosi paljon liikenteessä, lampunkuvuissa ja kuusissa. pari sadetta ropsahti reissun aikana ja tunnin verran paistoi tosi lämpimästi. maaliintulon (4.26) jälkeen kävin pikasuihkulla ja asettauduin puolitoista tuntia kestävälle mökkimatkalle julkisilla. andersin pömpelin viereen rakennettiin aamun mittaan suunnistustapahtumaa ja löysinkin maratonreitin varrelta kolme rastia!

MUOKS: onnitteluni esanille ja jaakolle, he olivat urakoineet samana päivänä toisaalla satalukuja täyteen!