suuren hetki koitti 9.7.2011 113. paloheinämaratonilla klo 8.30. porukkaa oli siunaantunut kunnioitettavasti paikalla, vakioväen lisäksi jopa orivettä myöten (kiitos o&k kun tulitte juhlistamaan yhden tavoitteen täyttymistä). ilmakin oli jo lämmennyt niin ettei paitaa kannattanut laittaa päälle. onneksi pieni tuulenvire aukeilla paikoilla lievensi auringon grillaavaa vaikutusta. vaan olihan se lämmintä juosta. juhlajuoksut ovat aina jännittäviä. ensin fiksaat päivämäärän ja mietit tuleeko tarvittava määrä täyteen siihen mennessä. sitten varot nilkkoja ja flunssia ja lähipiirin sairastumisia. sitten skarppaat koko kisan ettet sammu ja konttaa maaliin juhlayleisön nähden. vaikka tämä juhlayleisö on varmaan kyllä nähnyt kaiken mahdollisen. suorituspaineita loi myös se, että pokaali annettiin etten lähtöä. pokaali oli muuten niin iso, että se niukin naukin mahtui kirjahyllyn päälle. tuskin uskaltaa odottaa 300. suoritusta.

anders on huomaavaisesti tehnyt juhlajuoksuja varten omat numerolaput. sain kunnian käyttää 200. maratonini rintanumeroa. 100+ kerhoon pääsin hassen tervasaarimaratoonilla noin neljä vuotta aiemmin http://www.hanna42195.vuodatus.net/blog/829465/-100/ ja jo silloin tuntui luonnolliselta jatkaa keräilyä. ajat on valitettavasti päässeet huonontumaan vuosien saatossa :(  pitäisi varmaan treenata nopeutta.

lähdössä huomasin uimakerhosta tutun Ällän. olin häneen törmännyt jokin viikko sitten, hän kertoi juosseensa HCR:lla ja välittömästi kutsuin juhlajuoksuun mukaan. Ällä juoksi puolikkaan ja toivottavasti jatkaa mukavaa harrastusta :) olisi jänistä tarjolla :)

olin uhonnut taittavani 33 min kierroksia ja tässä aikataulussa pysyinkin kunnes "tosissaan mutta ei vakavasti" seurakaverini Teris ja Tiuku liittyivät peesiin (tai paremminkin minä heidän peesiinsä). parin kierroksen verran mietin miten tiputtautuisin kovahkosta kyydistä kohteliaasti pois mutta en keksinyt sanankäänteitä joten sinnittelin perässä saavuttaen kauden toiseksi parhaan tuloksen 4.14. kiitokset! tiukulle taisi tosin tulla hitaassa vauhdissa vilu koska pinkaisihe irtiottoon ennen viimeistä kääntäpaikkaa. koskaan en ole saanut niin lämmintä maaliintulovastaanottoa kuin tällä kertaa - huoltopaikalla jopa taputettiin! lämmin oli myös kelikin - paloheinän majan mittari näytti iltapäivällä 30 astetta.

koska a-mies oli töissä saivat lapset suoriutua kahdestaan juhlapaikalle (ja minä puhelinpaimensin heitä pitkin matkaa). tukholman maratonmatkalta tilaisuutta varten ostettu kultainen skumppa avattiin ja mustikkapiiraat syötiin. pakkasin kukkakimpun ja kimpsut ja kampsut autoon ja  lähdettiin oittaalle pikkasen melomaan (huokaus, kukaan ei onneksi huotonut melalla ketään), uimaan ja morjestamaan ultraintervallin huoltopistettä http://mluusalo.awardspace.com/ultraintervalli/

 kuva: henrik ojanotko