sunnuntaina juostiin neljäs epoon rantamaraton. tapahtuma on ottanut hyvin paikkansa juoksukalenterissa: osallistujia oli kiitettävä määrä. rantamaraton voidaan katsoa kesäkauden päättäjäistapahtumaksi, sillä lokakuun alussa juostava vantaa on jo selvästi talvikauden aloitusta. espoossa pärjää lyhkäsissä, vantaalla taasen on jo joskus satanut räntää. tämänkertainen kisa-asu oli hame, t-paita ja polvisukista tuunatut irtohihat, jotka heitin puolimatkassa roskiin.

espoon profiili on semmoinen, että jos siellä tulee kauden ennätys, olisi voinut juosta vielä paremmin jossain muualla. reitin profiili on nimittäin raskas ja juoksu kulkee pääosin hiekkateitä pitkin. ensimmäiset 10km ovat suhteellisen tasaisia, seuraavat 10km sisältävät suurimman osan noususummasta ja viimeiset 22kkm vaativat tarkkuutta ja koordinaatiota mutkien, pyöräilijöiden, ulkoilijoiden ja koirailijoiden takia. olisikin toivottavaa että kapeimmat kohdat olisi suljettu muulta kevyeltä liikenteeltä.

oma suoritus oli taas sarjaa kestokantturan kestojumi. kahvakuulatreenit olivat jumittaneet alaselän ja 100punnerrusta-ohjelma vatsalihat (lankkuasennon pitäminen on yllättävän raskasta). kivenlahden tappajamäkien jälkeen olisi takareisillä voinut soittaa kissanpolkkaa jos olisi ollut jousi mukana. puolimatkan väliaika 2.03.xx ennusti vuoden ennätystä, mutta rantakiharat veivät voiton tehden loppuajaksi 4.11.xx. reitin virallinen pituus oli 42.33, mutta vaikka yritin vetää kaikki kurvit suoriksi, epäilen loppupuoliskolla juosseeni reilusti lisämatkaa, niin kihara oli reitti.