heräsin levänneenä neljän jälkeen ja koska olo tuntui virkeältä päätin lähteä aamutoimien jälkeen baanalle. päivän plani oli kuitata syntymäpäivälahjani etukäteen. aamulle oli budjetoitu pidempi kierros (kehä 1 siirtymätaipaleineen) ja töistä paluun yhteyteen jäljelle jäävät mailit. big idea oli kasata vuosien verran maileja yhden päivän aikana. pääkaupunkiseudun nettikartan mittauksen mukaan aamulle kertyisi 43km (tosin loppuajan 5.20 ja "neljäkolkyt-maratonvauhtia"-tuntemuksen perusteella on kilsoja tullut enemmän).

painoin oven takanani kiinni klo 5.05. repussa oli kaksi 0.5 l pullollista tuplagutzya ja yksi vettä, kaksi tyhjää pulloa johon jauheet olivat annosteltu valmiiksi, lukuisia energiapatukoita, pankkikortti, vaippavoidetuubi, kännykkä ja bussilippu. ensimmäiseen siirtymätaipaleeseen (6km) kului kolmisen varttia. manasin että tuli otettua liaan vähän vaatetta päälle, senverran voimakkaana tuntui viima. taivas oli pimeä, kehätiellä kulki muutama hassu auto. klo 7 maissa alkoi läntisellä taivaanrannalla valkenemaan. klo 7.30 oli matka edennyt jo pakilan teboilille asti jossa päätin juoda munkkikaakaot. sekoitin vessassa lisää gutzyjuomaa. kaakao ja munkki maistuivat syntisen hyviltä. tauko kesti viisi minuuttia ja matka jatkui.

alitin yhdyskunnantien ja totesin päässeeni alueelle joka on lenkkimaastona minulle täysin tuntematon. vantaanjoen ylitin kahdeksalta, juuri ennen auringonnousua. lähestyessäni pukinmäkeä etsiskelin katseellani santan ja jussin taloa, ja kuinka ollakaan, samassa näin santan kävelevän edessäni. aivan mieletön sattuma! vaihdoin kävelyksi ja turisimme niitä näitä kunnes santta pääsi pysäkillensä ja minä vaihdoin rentoon nylkytykseen etiäppäin.

pihlajamäen kohdalla tein väärän käännöksen ja jouduin pomppimaan ajoradan yli päästäkseni tien pyörätiepuolelle. muuten kyllä pyöräreitit seurasivat kiitettävän hyvin kehää, ei ollut suurempia suunnistusongelmia. liikuntamyllyä ohittaessani näin leipäjonon. itikseen saavuin klo 9. onneksi puotinharjun kesport oli vielä kiinni niin ei tullut kiusausta lähteä shoppaamaan. herttoniemen ohitin metron vieressä kulkevaa metsäreittiä pitkin ja juoksin kallion läpi suorinta tietä työpaikalle. lintsiä ohittaessani alkoi jo aurinko lämmittämään ahteria. saapumisaikani töihin oli 10.20 ja tietysti minua oltiin jo ehditty kyselemään...

enemmän tai vähemmän tehokkaan työpäivän jälkeen (siis niin tehokkaan kuin voi tehdä jos on aamulla juossut maratonin alkaen klo 5) läksin liikkeelle. jätin työajan tunnin verran miinukselle ja painoin oven takanani kiinni klo 17.20. mahaa oli rutkeltanut koko päivän joten vetäisin kitusiini yhden imodiumin ennen lähtöä. aurinko oli juuri laskemassa ja kuu kumotti (tuli jälleen mieleeni gary larsonin pilapiirros: full moon - empty head). kiersin töölönlahden ja jatkoin pohjoisrantaa kohti. hakaniemenrannassa näin kaksi retkiluistelijaa. kiersin katajanokan.ilta alkoi pimenemään, en muista milloin olisin edellisen kerran ollut näin myöhään liikenteessä. jatkoin kauppatorin kautta kaivariin. alavatsalla nuljahti ikävästi. päätin pitää cafe carousel'issa kaakao- ja vessatauon. vessatauko olikin aiheellinen: maha oli kuralla. syynä mitä todennäköisimmin sunnuntaina pakastimesta syödyt torvisienet. nyt oli nolo olo - joutuisinko jytkyttämään häntä koipien välissä bussilla kotiin? päätin jatkaa matkaa, vessapaperia oli taskussa ylimäärin. helsingissä on koirankakkaa niin paljon että yksi ultrakikkare ei tilannetta hetkauta.

seuraava tyhjennystauko tuli ruoholahden kanavan varrella (onneksi oli pimeä). ja seuraava oikeustalon nurkalla (onneksi oli pimeä). voi pa**a, ajattelin, jos jättäydyn kävelemään tulee taatusti kylmä ja tauti. onneksi imodium alkoi vaikuttaa ja niinpä köpöttelin tyytyväisenä hietsun ja seurasarenrannan kautta kotiin. aikaa kului kolme tuntia ja www-ulkoilukartan mukaan laskettu matka oli 24km. tein vielä yhden lenkuran ennen kotiovea saadakseni varmasti pilkunjälkeiset kilometrinosatkin suoritettua.

vuoden päästä se onkin sitten 1.6 km lisää. ja sitäpaitsi, tällä synttärilahjaidealla voisinkin yrittää saada esim. ensi viikonlopulle kaksi pitkää.