noin puolitoista vuotta sitten, ironman 2010-projektin suunnitteluvaiheessa, tuli tarve saada maantiepyörä. pari viikkoa asiaa mietiskeltyäni päädyin tusinabianchiin (kts sinnepäin-kuva alla) koska 1) se löytyi ensimmäisestä pyöräkaupasta missä kävin, 2) se oli niin nätin värinen ja 3) se oli viimeinen kappale mitä ko. kokoa oli jäljellä eli päätös piti tehdä nopeasti. naisen logiikalla en ottanut halvimmalla osasarjalla varustettua pyörää vaan sen toiseksi halvimman ;) näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä ollut järkevämpää kierrellä kauppoja ja makustella eri malleja, mutta kroonisesta aikapulasta kärsivänä mamma-ihmisenä siihen ei oikein ollut mahdollisuutta. sitäpaitsi ainahan tuon saa jälleenmyytyä. mukava pyöräkaupan myyjäpoika möi kylkiäisinä kasan muutakin tavaraa tyyliin "kahdet ajohousut ovat välttämättömät kun toiset ovat kuitenkin aina pyykissä". koko satsi, pyörä mukaanluettuna maksoi noin puolitoista tonnia.

pankkikortti vingahti haikeasti ja vein pyörän työpaikalleni odottamaan sopivaa hetkeä milloin sen uskaltaisi viedä kotiin asti. a-mies ei nimittäin suhtaudu positiivisesti urheiluvälineostoksiini. varsinkaan jos ostetut välineet ovat hienompia kuin mitä hänellä on. hienoihin välineisiin myös liittyy vaara että äiti tulee viettämään aikaa muuallakin kuin nyrkin ja hellan välissä (clever point, DH) !! kahden viikon päästä tuli sopivasti äitienpäivä ja sain salakuljetettua pyörän kotiin äitienpäivälahjana.

ensimmäisenä kesänä ajoin kutakuinkin 300km, mikä tarkoittaa viittä edestakaista mökkimatkaa. kerran mökille päästyäni istahdin rappusille syömään ja sekös a-miestä kismitti kun "kuotoilin niissä topatuissa housuissa ja kävelykelvottomissa kengissä tekemättä mitään hyödyllistä". tuon tapauksen jälkeen olenkin mökille saavuttuani muistanut ryhtyä välittömästi hommiin ja hoitaa energia- ja nestekompensaatiot vasta tunnin päästä.

tänä kesänä ajoin sitten vähän enemmän. aika pyörälenkille lähtemiseen tuntui olevan kiven alla ja pisin yksittäinen reissu olikin vain 70km (=mökille mutkan kautta). joka tapauksessa opin paljon uutta, mm sen että vasta 10km päässä kotoa alkaa liikennevalojen määrä vähentymään. keväällä kylmillä ilmoilla puutuivat varpaat ja yli 50km reissuilla kipeytyivät käsivarret. lisäksi opin että joistain ajohousuista ei saa siedettäviä rasvallakaan (siispä ratkoin pehmusteet pois ja a vot sain uudet lenkkitrikoot). loppukesästä yritin rassata ajoasentoa mukavammaksi mutta huonolla menestyksellä (tour de helsingin tulos oli kipeät käsivarret, ei jalat) siispä päätin ostaa aerobarit ja kokeilla josko ne auttaisivat. minä en ole mikään ajoasennon asiantuntija enkä edes keskinkertainen pyöräilijä, mutta myönnettäköön, aerobarit antavat pyörälle eräänlaisen pro-ulkonäön.....

pitkällinen nettiselailu (mm slowtwitch, bikesportmichigan ja towelmasterin blogi) kypsytti päätöksen ostaa profile designin jammer gt (kuva yllä). päädyin bike24-nettikauppaan ja tilasin paketin työpaikalle (kotiin saapuvat lähetyslaput herättävät joskus negatiivisia kommentteja). minua lähinnä miellytti suuri säädettävyys ja ylöspäin kääntyvät kädensijat, mitkä mahdollistavat suht normaalin otteen ilman ranteiden vääntöä. asensin barit ihan itse (a-miehen poissaollessa!!!) ja ajoin pari kierrosta sateisella pihalla (samaan aikaan kun lapset naukuivat kuorossa kotiinpääsyä). asento tuntui heti paljon mukavammalta kun yläruumiin painoa ei tarvinnut kannatella käsivarsilla. odotan että pääsisin vielä tekemään vielä vähän pidemmän koeajon ennen talvea. pyöräkellarissa yritin sijoittaa barien päälle kypärän näköesteeksi (ettei a-mies saa kohtausta uusien härpäkkeiden hankkimisesta). näillä näkymin en uskalla edes toivoa että saisin luvan sisätrainerin ostoon talvea varten.....