koska juoksija-lehden maratontilasto tehdään parhaan (virallisen) ajan mukaan on edes yhden tuloksen vuodessa oltava nk. tilastokelpoinen. hassenmaratonit ja pitkien kisojen väliajat ovat epävirallisia joten niihin ei viitsi panostaa. tälle kaudelle oli kaksi "almost there" tulosta (4.00.21 ja 4.01.xx) joten tarve neljän tunnin selätykseen oli melkoinen. päätin valmistautua koitokseen hieman paremmin kuin aiempiin eli olin lauantaipäivän juoksematta (alkuviikosta tehdyt 80 kilometriä edesauttoivat kuitenkin ihan mukavaan viikkosaldoon). otin jopa geelejä mukaan.

syyskauden alavireys teki kuitenkin sen että kisapaikalle siirtyessä olo oli kuin töihin lähtisi. ilma oli lämmin ja alkuun pilvinen ja taas tuli laitettua liikaa päälle. irtohihat ja toisen t-paidan heitinkin santan huoltopisteelle ensimmäisen kierroksen jälkeen. olin ostanut uuden vaaleanpunaisen maastokuvioidun juoksuhameen, mutta laitoin lyhyet trikoot sen alle koska se oli ensimmäistä kertaa päällä enkä tiennyt miten se hiertää. tuttuja oli liikkeellä ihan mukavasti, sekä juoksu-, katsomo- että huoltopuolella. moni minulle täysin tuntematonkin osasi kannustaa ihan nimeltä.......

läksin liikkeelle niin kovaa kuin uskalsin. alun pari kilometrä juoksin pantsen kanssa (joka mainitsi k-sanan, mutta kaikseta huolimatta juoksi loppuun asti) ja kiristin tahtia pikku hiljaa. kierrokset kulkivat 57-56-57-59 min vauhdeilla. viimeisellä kierroksella vähän piiputti - en ole koko vuotena juossut yhtään lenkkiä alle nejän tunnin maratonvauhtia - mutta maali tuli sopivassa kohdassa vastaan.

kaiken kaikkiaan tilastokelpoinen tulos (3.49.xx) ottaen huomioon että vk-harjoittelun määrä on ollut tasan nolla. lisäksi reissussa tuli myös puolimaratonin noteeraus 1.53.xx (kesän noteeraus 1.58.xx tuli tehtyä joroisilla jolloin oli ns lämmittelyliikuntaa jo jonkin verran alla).