kyllä, trainerilla polkeminen on tylsää. varmaan yhtä tylsää kuin kuntopyörä vaikka voit vaihtaa asentoa. mutta kun on jo juossut päiväannoksen täyteen, hiihtämään pitäisi ottaa koko kööri mukaan ja uimahallissa on radat täynnä vesijumppaa ja uimakouluja, on trainerin polkeminen paras keino olla kotona ja pitää käsi pois jääkaapin ovesta. mutta olohuoneen nurkan katsominen on kieltämättä puuduttavaa (siinä on tiettyä samankaltaisuutta altaanpohjan kaakeleiden kanssa). ohjelman polkeminen (samoin kuin ohjelman uiminen) tuntuu paljon mielekkäämmältä kuin puuduttava puolituntinen vakiorasituksella.

se on kumma miten polkemisen alkuvaiheessa tuntuu että aloitit turhan pian syömisen jälkeen. varsinkin ne kolme (tai neljä) viimeistä ruisleipää pyörivät kurkunpäässä. ja vaikka otat kännykän pyörän viereen niin lankapuhelin on se joka soi, ja kukaan muu ei vastaa tai puhelu on juuri sinulle. ja vaikka koitat saada tenavat puuhakkaiksi ne tappelevat rajummin kuin koskaan ennen ja tietysti jossain jonne olohuoneesta ei ole näköyhteyttä (huutoyhteyskin on kyseenalainen). lisäksi pyörän päältä näkyy kiusallisen paljon nurkissa leijuvia villakoiria (on vastustettava kiusausta lähteä niitä metsästämään). onneksi vielä ei aurinko paista niin myöhään että pääsisi ihailemaan olohuoneen ikkunoiden likaa...

ei maar, huomenna koitetaan päästä taas kiertämään koko rahan edestä pohjoisrantaa. ja pyyd yst auringonpaistetta.

illan edit: riitalle onnea että juttu meni vihdoin (muistaakseni) kolmannella yrittämällä läpi. oma ennätykseni on seitsemän yritystä ja impact factor 0.3 joka voidaan käsittää kaikkien aikojen tieteelliseksi limboksi. eli kahden vuoden hegailu MHC-ryhmässä on siis tuottanut minulle muutakin kuin kivoja työkavereita - nimen author-listan keskivälille.....maljasi, riitta!!!